sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tampere KV 2010

Nyt on sitten vierailtu ensimmäisessä näyttelyssä tänä vuonna. Kyseessä oli Tampereen perinteinen KV-näyttely, jonne "eksyimme" Astridin kanssa. Assi oli luvannut esittää S.Bergin kasvatti nartun, Millan ja neitoset suoriutuivat kehästä mallikkaasti saaden kuitenkin H:n. Tuomari kehui Millaa kovasti, mutta neidiltä puuttuu kehäkäytös, johon minä törmäsin jo viime syksynä Tampereen ryhmänäyttelyssä. Eiköhän Milla neitonen tavoille opi, kunhan ikää ja treeniä saa lisää. Assi pääsee Millan kanssa kehään taasen Lappeenrannassa pääsiäisenä ;)

Itseni piti olla puhtaasti ihan turisteilemassa,mutta kuinkas kävikään? Törmäsimme Bratislavan & Liettuan reissuista tuttuun isovillakoira harrastaja Arjaan! Arja tuli pyytämään apua neitosten kehässä ja minähän siitä sitten lupauduin.
Kuva: J.Lehtikangas
Pääsin pitkästä aikaa kehään villakoiran kanssa (edellisestä kerrasta on 5-6 vuotta?) ja mukavaa oli. Esitin avoimessa luokassa kisaavan Neme:n (LTJV-09 LVV-09 Joiner's Quality Nerek Nemea), joka suoriutui hienosti, ollen EH1. Neitoselle oltaisiin toivottu viimeistä sertiä vaadittavaan FI CH-titteliin, joka valitettavasti jäi nyt uupumaan.
Nemen äiti, Lily (C.I.B Ch Joiner's Quality Quillo Quinette) sijoittui upeasti ollen veteraaneissa ERI1, ROP-VET sekä vielä päivän päätteeksi VSP! Onnea kovasti Arjalle, mahtava mamma pärjäsi upeasti!

Kävin myös shih tzu kehän laidalla moikkaamassa Jennikaa sekä Safka-tyttöstä, jolla oli parhaillaan menossa turkin laitto. Oli mukava seurata kuinka koira laitetaan kehää varten kuntoon!

Kotiin lähdettiin 2 maissa ja ABC:n kautta kurvattiin järvenpäähän ja koirien ulkoilun sekä ruokkimisen jälkeen suuntasimme keravalle Sirpan luokse katsomaan pentuja ja suunnittelemaan kesän näyttelyitä, taas! :D
Aika hurahtikin mukavasti pentuja katsellessa ja keskustelessa koiramaailman tapahtumista sekä näyttelyistä. Puhuttavaa riitti ja oli myös mukava nähdä pitkästä aikaa Yvonnea, joka odotteleekin kotosalla koska Sipsun lapsoset syntyvät! :)

Ensiviikolla suuntana onkin jo kauan odotettu Moskova ja Eurasia 2010-näyttely. Viikonkuluttua tiedetäänkin jo,kuinka meidän on käynyt! ;D
Ja sitten pääsiäisenä suuntaamme nokkamme kohti Lappeenrannan näyttelyä Calvinin kanssa.
Mutta, ensiviikkoa odotellessa!








p.s pääsiäisen perjantaina on luvassa pienen pieni yllätys, jota on jo pitkään odotettu ;3