Heinäkuun ensimmäinen kisa viikonloppu vietettiin Forssassa. Näyttelypaikka on yksi mieluisimmista joten odotin viikonloppua innolla. Lauantaina kehässä oli ainoastaan Envy. Tuomarina toimi serbialainen Zoran Brankovic ja afgaaneja oli ilmoitettu 21 kappaletta.
Näyttelyyn pääseminen muodostui taas kerrn pieneksi ongelmaksi, kun kyytiä ei meinannut aluksi löytyä. Onneksi Niko ja Tintti lupasivat minut napata kyytin Riihimäeltä, joten suuntasimme Envyn kanssa lauantaina aamulla juna-asemalle.
Asemalla auton pakkaus ja eksoottinen matka forssaa kohti alkoi :D
Kuvitelkaa, pieni farmari, jossa 6 koiraa, 5 ihmistä + kaikki näyttelykamat. Auto oli enemmän kuin täysi! Lisäksi meidän piti vielä noutaa forssan bussiasemalta kyytiin matkaan vielä 1 ihminen sekä koira!
Onneksi bussiasemalta matkaa näyttelyalueelle ei ollut paljon, joten sopu sijaa antoi, kirjaimellisesti! :D
Ennen nlyalueelle saapumista vettä rupesi tipahtelemaan auton tuulilasiin enemenemissä määrin, joten kostea näyttelypäivä olisi siis tiedossa. Nikon ja Tintin autossa pyyhkijät eivät oikein toimineet, joten pariskunta hoisi pyyhkijien käytön käsipelillä :D
Kehän alkuun olisi vielä hetki aikaa, joten kävimme pyörähtämässä myyntikojuissa katselemassa tarjontaa. Muutama tarpeellinen puteli tarttuikin taas mukaan.
Kehät alkoivat aikataulussa ja tuomari piti kehässä vauhtia yllä. Sateen takia kehä oli muuttunut liukkaaksi muta tantereeksi jossa koriat ja handlerit liukastelivat olan takaa. SA:t olivat tiukilla ja uroksissa ne jaettiin vain valioluokan koirille. Valioissa 1 handleri lensikin hienosti kuperkeikan ja päätyi mutalammikkoon. Onneksi ei käynyt pahemmin! Pu-kehän jälkeen meitä ennen oli vain juniorit, jossa Sanna kisasi Nadiran kanssa. Heille tänään tuloksena ERI2. SA:n tuomari meinasti antaa junnujen 1, mutta koska koira ei liikkunut kunnolla (no ei ihme siinä vellissä...)
Envyn luokkaan oli ilmoitettu 3 koiraa, joista 1 oli poissa. Kisakaverina meillä oli tälläkertaa latvialainen narttu joka arvosteltiin ensin. Tälle nartulle tuomari antoi laatumaininnan ERInomainen
Envyn vuoro tuli pian ja tuomari liikutti ensin. Se meni suht mallikkaasti, mitä nyt Enskaa sai melkein perässä vetää. Liikkuminen ei maistunut siinä maaperässä ja neiti selvästikkin varoi jokaisella askeleellaan ettei liukastuisi.
Arvostelun aikana rupesi satamaan kaatamalla ja tuomari siirsikin meidät tuomaritelttaan odottamaan sateen taukoamista "There's no rush".
Arvostelu suoritettiin loppuun teltassa ja sade kerkesikin taukoamaan sillä välin. Vielä kerran ympäri ja tuomari siirsi meidät 1 paikalle.
Hän halusi nähdä vielä edes-takaisin liikkeet päättäessään irtoaako SA. Valitettavasti se jäi saamatta liikkumisen takia. Olen tyytyväinen Envyyn, vaikka liikkuikin kuin lahna. Tosin fiksumpaa että koira tajuaa itse varoa liukkaalla. :)
Kehien jälkeen vaihdoimme vielä juoruja tyttöjen kanssa ja suuntasin lopulta kamojeni kanssa kohti Nikon ja Tintin telttaa josta lähdimme kohti kotia.
Kotona odottikin Orlandon pesu. Pesun jälkeen lupauduin lähtemään baariin Mimmin, Millin ja Ninnun kanssa ja siellähän sitten hieman venähti. Olin vasta 4 jälkeen kotona ja herätys olisi jo 05:15, sillä Antti olisi hakemassa minua 06:20. Onneksi olin pakannut kaikki tavarat lauantain valmiiksi, joten selviydyin aamusta aamupesulla ja koirien lenkityksellä. Kävimme äitini luona hakemassa hänet ja Saaran jonka jälkeen suuntasimme kohti Forssaa.
Kehät alkoivat jo aamusta ja suuntasimme heti Assin ja Vonnen teltalle. Paikalla oli myös Marika jonka kanssa pääsi vaihtamaan taas kuulumiset.
Tipsuilla tuomarina toimi Juha Putkonen suomesta. Arvostelu tapahtui suht verkkaasti ja kovinkaan kauaa ei tarvinnut odottaa että avoimet nartut alkoivat. Onneksi lauantain jälkeen ei ollut satanut, joten kehät olivat suht kuivat, eikä liukastumista tarvinnut pelätä.
Saara esiintyi pitkän tauon jälkeen mallikkaasti ja sai laatumaininnksi ERInomaisen ja sijoittui vielä luokassaan 4! Tästä on hyvä jatkaa Saaran kanssa. :)
Iltapäivällä kehään suuntasi Orlando. Apsot tuomaroi Tino Pehar kroatiasta.Hän arvosteli Orlandon aikaisemmin keväällä Latviassa, joten oli mukava viedä poika kehään ja katsoa kuinka koira oli tuomarin mielestä kehittynyt.
Orskin luokassa oli hänen lisäkseen 1 koira, joka arvosteltiin ensimmäisenä.
Pehar liikutti koiria paljon joten saimme siirtyä pöydälle rauhassa. Orlando esiintyi mallikkaasti ja liikkui taas kuin tykki! Tulokseksi tuli hienosti ERI ja herra myös voitti luokkansa SA:lla!
PU-kehään tuli meidän lisäksemme toinen juniori sekä 2 valiota. Liikutus ympäri ja tuomari sijoitti meidät 3 valioiden jälkeen. Molemmat koirat olivat jo suomen valioita, eli Orlando sai ensimmäisen SERTINSÄ!
Viikonloppu oli mukava sateista huolimatta. Kiitos tuhannesti kaikille seurasta ja erit Sannalle telttapaikasta sekä Nikolle ja Tintille lauantain kyydistä! :)
Seuraavana suuntaammekin mäntsälään ja kartano weekendiin!